
Tapahtumat
Missä tunnelma, siellä tapahtuu
Hyvä ruoka, tanssia, laulua ja kilistelyä. Katso tulevat tapahtumat ja tule viihtymään parhaissa tapahtumissa.

Hyvä ruoka, tanssia, laulua ja kilistelyä. Katso tulevat tapahtumat ja tule viihtymään parhaissa tapahtumissa.

Marraskuun pimeys unohtuu, kun DJ COMBO saapuu Ravintola Metsähoviin ja ottaa tanssilattian haltuun! 🔥
Kuka on COMBO ja mitä on luvassa?
COMBO aloitti DJ-uransa Mikko "PELTSI" Peltolan oppipoikana vuonna 1998 nuorisotaloilta ollessaan vasta 14-vuotias.
Tuolloin pyöriteltiin Technics 1200mk2-soittimilla vinyylejä ja Denonin tuplapesillä CD-levyjä, hän nauraa ja muistelee nostalgista aikaa.
18-vuotiaana hän siirtyi Dj:ksi yökerhoihin, soittamaan mainstream-klubimusaa ja viihtyy tänä päivänäkin soittimien takana vuoden jokaisena viikonloppuna, ympäri vuoden.
Nykyään soitellaan kontrollerilla digitaalisesti, hän sanoo.
COMBO on aloittanut YSÄRIbileiden järjestämisen vuosia sitten on omaa vankan kokemuksen niiden toteutuksesta.
Musiikkivarasto on huomattavan laaja ottaen huomioon kaikki alkuperäiset cd-sinkut 90-luvulta, joita kannellaan perinteiseen tapaan metallisalkuissa keikoille.
Yleisesti ysäri-, ja millenium-bileet toteutetaan täysin analogisesti Old School-meiningillä vinyylisoittimilla tai cd-sinkkuja pyörittämällä, kuten aikoinaan tehtiin, ilman tietokonetta.
YSÄRIbileissä COMBO toivoo mahdollisimman monen asiakkaan pukeutuvan teeman mukaan, kuten hän itsekin tekee.
Jos kaipaat lauantai-iltaan kunnon ysäribileet, nostalgiaa ja aitoa 90-luvun klubitunnelmaa, tätä iltaa ei kannata jättää väliin. 🪩
Tutustu tarkemmin
la 7.11.2026 klo 22.00 - 03.30
8 €

Tänä isänpäivänä isä saa istua valmiiseen pöytään! Kokoa koko perhe yhteen ja nauttikaa kiireettömästä isänpäivälounaasta Kummussa.
Runsas seisova pöytämme on täynnä lämpimiä makuja ja upeita herkkuja, joista jokainen löytää omat suosikkinsa, niin isät, isoisät kuin pienimmätkin perheenjäsenet. Ruoka on tehty huolella ja rakkaudella, jotta te voitte keskittyä tärkeimpään: yhteiseen aikaan.
Isänpäiväbuffan menu
Alkuun
Pääruoaksi
Lapsille
Jälkiruoaksi
Katteet ovat kello 12 ja kello 14. Tee pöytävaraus puhelimitse Hotelli Kummun numeroon +358 50 339 5561 tai sähköpostitse osoitteesta [email protected].
Alle neljävuotiaat lapset syövät maksutta ruokailevan aikuisen seurassa.
Tervetuloa juhlistamaan ja muistamaan kaikkia isiä kanssamme!
su 8.11.2026 klo 12.00 - 16.00
16-32 €

Café Kummun kukkopäivä on pian täällä!
Valmistamme tuoreena lanttu-lihakukkoja, sekä lihakukkoja omassa leipomossamme. Kukkoja valmistetaan rajoitettu määrä, joten varmista oma herkullinen kukkosi varaamalla ennakkoon.
Kukkojen hinta on 18 €/kpl.
Kukon voit varata paikan päällä Café kummussa tai Café Kummun numerosta 050 524 1421.
pe 20.11.2026
18 €

Itsenäisyyspäivän aattona Ravintola Metsähovissa nauretaan! Lavalle nousevat kaksi koomikkoa, joiden illasta ei tule tylsää: XL Sami ja Teppo Tuhma.
XL Sami on stand up -koomikko, joka ei säästele itseään. Hän heittää huulta omasta olemuksestaan ja taustastaan, ja hänen lempeän nallekarhumainen persoonansa ja suora huumorinsa uppoavat yleisöön kuin häkä. Sami on viime vuosina tehnyt viihdettä laajasti stand upista juontamiseen ja näyttelemiseen.
Teppo Tuhma yhdistää huumorimusiikin ja stand upin. Koppakitaran ja taustanauhojen kanssa hän esittää kaikkien tuntemia hittejä uusilla, tuhmilla sanoilla. Tanssijalka vipattaa ja nauru raikaa, ja luvassa on viihdettä aikuiseen makuun.
Kokoa porukka kasaan ja aloita pitkä viikonloppu naurun ja hyvän tunnelman merkeissä!
la 5.12.2026
8 €

Joulu kolkuttelee jo ovella ja sehän tarkoittaa perinteisiä Metsähovin asiakaspikkujouluja! Lauantaina 12.12. on kelistä huolimatta lämmin ja iloinen tunnelma koko kylän olohuoneessa, kun Metsähovissa keräännytään yhteen pikkujoulutunnelmissa.
Omalta kylältä tuttu ja tunnettu Lowriders nousee jälleen Metsähovin lavalle ja vastaa asiakaspikkujoulujen musiikista. Kun tämä bändi on kyseessä, niin tiedät että menoa on ja tunnelma katossaan! 🤜🤛
Showtime puoliltaöin.
Otahan kaveri matkaan ja tonttuillaan yhdessä iloisissa tunnelmissa missäpä muuallakaan, kuin Metsähovissa. 🧑🎄
la 12.12.2026
5 €

Joulu on kerran vuodessa, kuten myös Kummun perinteinen joululounas. Kuten aina, joulupöytä notkuu upeita, toinen toistaan maistuvampia herkkuja.
Menu
Kylmät tarjottavat
Lämpimät
Jälkiruoaksi
ke 16.12.2026
15-29.5 €

The Voice of Finland 2019 -voittaja Markus Salo saapuu Metsähoviin juuri sopivasti ennen joulua!
Markus valloitti suomalaisten sydämet voittamalla The Voice of Finlandin vuonna 2019 Olli Lindholmin valmennettavana. Nykyään hän keikkailee ympäri Suomea oman bändinsä kanssa, ja luvassa on modernia, popahtavaa iskelmää.
Illan ohjelmistossa kuullaan Markuksen omaa tuotantoa, kuten singlet Sinä luotit minuun ja Olisitpa sylissäni, sekä The Voice -taipaleelta tuttuja tulkintoja, esimerkiksi Minne tuulet vie, Kylmä ilman sua ja Pyydä vain.
Showtime klo 24.
Kokoa porukka kasaan ja tule viettämään joulun alusajan lauantai-iltaa hyvän musiikin parissa!
la 19.12.2026
8 €

Lauantaina 23.1.2027 Metsähovissa mittelöidään sanallisesti minkäs muunkaan, kuin Aliaksen parissa. Järjestämme suuren lautapeliturnauksen, jossa pääset osoittamaan sanallista lahjakkuuttasi raivaten tiesi voittajaksi.
Paras tiimi palkitaan reilulla palkinnolla, joten laita päivämäärä talteen. Lisätietoa turnauksesta tulossa myöhemmin... 😉
la 23.1.2027
VAPAA PÄÄSY

Aamuisin, Piha ilman sadettajaa, Tavallaan jokainen on surullinen, Harri, Rakastele mua… Zen Cafén kappaleet kuuluvat monen suomalaisen elämän ääniraitaan. Nyt ne kuullaan livenä Ravintola Metsähovissa, kun lavalle nousee Zen Café -tribuuttiyhtye Vuokralainen.
Turkulainen Zen Café oli 2000-luvun alun suurimpia kotimaisia bändejä. Sen albumit nousivat listojen kärkeen yksi toisensa jälkeen, ja Samuli Putron sanoittamat laulut arjesta, rakkaudesta ja ikävästä osuivat suoraan sydämeen. Joensuulainen yhtye, Vuokralainen tarjoaa harvinaisen tilaisuuden kokea nämä laulut taas livebändin soittamana.
Luvassa on lämmin ja tunnelmallinen ilta täynnä tuttuja kertosäkeitä, joihin on helppo yhtyä. Tule laulamaan mukana ja muistelemaan, mitä nämä kappaleet ovat sinulle merkinneet!
la 6.2.2027
VAPAA PÄÄSY

Suomirockia, iskelmää ja tietenkin Irwinin rakastettuja klassikoita on luvassa Metsähovissa perjantaina 5.3.2027, kun energinen livebändi Irwin & Ryysyranta Orkesteri nousee lavalle.
Alun perin Irwin Goodman Tribute Bandina tunnettu yhtye syntyi halusta kunnioittaa yhtä suomalaisen musiikin legendaarisimmista hahmoista. Bändi tuo lavalle Irwinin tunnetuimmat hitit sekä harvemmin kuultuja helmiä ja tulkitsee ne alkuperäistä henkeä kunnioittaen, mutta omalla rouhealla otteellaan.
Illan aika voitkin kuulla klassikoita kuten Ei tippa tapa, Rentun ruusu, Työmiehen lauantai ja Raha ja nainen.
Tule siis mukaan laulamaan yhdessä, nostamaan malja Irwinille ja nauttimaan mahtavasta illasta suomalaisen legendan hittien soidessa.
pe 5.3.2027
10 €

Harva suomalainen artisti on laulanut itsensä yhtä syvälle kansan sydämeen kuin Mikko Alatalo. Huhtikuussa hän saapuu Ravintola Metsähovin lavalle.
Alatalo aloitti uransa 1970-luvun alussa Juice Leskisen ja Harri Rinteen rinnalla Coitus Int -yhtyeessä, ja hänet tunnetaan yhtenä manserockin uranuurtajista. Siitä lähtien hän on tehnyt lauluja jo viidellä vuosikymmenellä. Hänen laulunsa kertovat pohjoisen ihmisen elämästä, rakkaudesta, perheestä ja kotiseudusta. Lisäksi hän on sanoittanut satoja kappaleita muille artisteille. Monen sukupolven lapsuuteen kuuluva Känkkäränkkä on sekin hänen käsialaansa.
Alatalo tunnetaan myös mestarillisena tarinankertojana. Luvassa on lämmin ilta, joka on yhtä aikaa hauska ja koskettava. Tuttuja lauluja on helppo laulaa mukana, ja välissä kuullaan tarinoita pitkän uran varrelta.
Tule kuulemaan suomalaisen laulun legendaa läheltä!
la 3.4.2027
10 €