

Mikko Alatalo
la 3.4.2027
Ravintola Metsähovi
Harva suomalainen artisti on laulanut itsensä yhtä syvälle kansan sydämeen kuin Mikko Alatalo. Huhtikuussa hän saapuu Ravintola Metsähovin lavalle.
Alatalo aloitti uransa 1970-luvun alussa Juice Leskisen ja Harri Rinteen rinnalla Coitus Int -yhtyeessä, ja hänet tunnetaan yhtenä manserockin uranuurtajista. Siitä lähtien hän on tehnyt lauluja jo viidellä vuosikymmenellä. Hänen laulunsa kertovat pohjoisen ihmisen elämästä, rakkaudesta, perheestä ja kotiseudusta. Lisäksi hän on sanoittanut satoja kappaleita muille artisteille. Monen sukupolven lapsuuteen kuuluva Känkkäränkkä on sekin hänen käsialaansa.
Alatalo tunnetaan myös mestarillisena tarinankertojana. Luvassa on lämmin ilta, joka on yhtä aikaa hauska ja koskettava. Tuttuja lauluja on helppo laulaa mukana, ja välissä kuullaan tarinoita pitkän uran varrelta.
Tule kuulemaan suomalaisen laulun legendaa läheltä!
Hinnat
- Sisäänpääsy 10 €
Tapahtumapaikka
- Ravintola Metsähovi
- Kummunkatu 14, 83500 Outokumpu
- 013 318 550
- [email protected]
Tutustu myös näihin tapahtumiin

Ysäri-ilta & DJ Combo
Marraskuun pimeys unohtuu, kun DJ COMBO saapuu Ravintola Metsähoviin ja ottaa tanssilattian haltuun! 🔥
Kuka on COMBO ja mitä on luvassa?
COMBO aloitti DJ-uransa Mikko "PELTSI" Peltolan oppipoikana vuonna 1998 nuorisotaloilta ollessaan vasta 14-vuotias.
Tuolloin pyöriteltiin Technics 1200mk2-soittimilla vinyylejä ja Denonin tuplapesillä CD-levyjä, hän nauraa ja muistelee nostalgista aikaa.
18-vuotiaana hän siirtyi Dj:ksi yökerhoihin, soittamaan mainstream-klubimusaa ja viihtyy tänä päivänäkin soittimien takana vuoden jokaisena viikonloppuna, ympäri vuoden.
Nykyään soitellaan kontrollerilla digitaalisesti, hän sanoo.
COMBO on aloittanut YSÄRIbileiden järjestämisen vuosia sitten on omaa vankan kokemuksen niiden toteutuksesta.
Musiikkivarasto on huomattavan laaja ottaen huomioon kaikki alkuperäiset cd-sinkut 90-luvulta, joita kannellaan perinteiseen tapaan metallisalkuissa keikoille.
Yleisesti ysäri-, ja millenium-bileet toteutetaan täysin analogisesti Old School-meiningillä vinyylisoittimilla tai cd-sinkkuja pyörittämällä, kuten aikoinaan tehtiin, ilman tietokonetta.
YSÄRIbileissä COMBO toivoo mahdollisimman monen asiakkaan pukeutuvan teeman mukaan, kuten hän itsekin tekee.
Jos kaipaat lauantai-iltaan kunnon ysäribileet, nostalgiaa ja aitoa 90-luvun klubitunnelmaa, tätä iltaa ei kannata jättää väliin. 🪩
Tutustu tarkemmin
- Instagram: https://www.instagram.com/combofi
- Facebook: https://www.facebook.com/combofi
- SoundCloud: https://soundcloud.com/combofi
- YouTube: www.youtube.com/@djcombofi
la 7.11.2026 klo 22.00 - 03.30
8 €

Isänpäiväbuffa
Tänä isänpäivänä isä saa istua valmiiseen pöytään! Kokoa koko perhe yhteen ja nauttikaa kiireettömästä isänpäivälounaasta Kummussa.
Runsas seisova pöytämme on täynnä lämpimiä makuja ja upeita herkkuja, joista jokainen löytää omat suosikkinsa, niin isät, isoisät kuin pienimmätkin perheenjäsenet. Ruoka on tehty huolella ja rakkaudella, jotta te voitte keskittyä tärkeimpään: yhteiseen aikaan.
Isänpäiväbuffan menu
Alkuun
- Raikasta vihersalaattia & yrttivinegrettiä M, G
- Sitrusmarinoituja kauden kasviksia M, G
- Valamon hapankaalia M, G
- Mehustettua tomaattia, mozzarellaa & basilikaöljyä M, G
- Suppilovahvero-parmesanpiirakkaa & fetavaahtoa L, G
- Sillikaviaaria talon mallasleivällä L
- Hiillostettua lohta & pikkelöityä fenkolia M, G
- Savuporo-perunagnocchisalaattia L, G
- Leipomomme hapanjuurileipää sekä ruisleipää L
- Ruohosipuli-tuorejuustoa & voita L, G
Pääruoaksi
- Kokonaisena grillattua naudan ulkofilettä & portviinikastiketta M, G
- Paistettua puna-ahventa & limellä maustettua valkoviinivoikastiketta L, G
- Perunakuorukat L
- Kasvisgratiinia L, G
- Savustettua tofua, haudutettua hopeasipulia & tuoretomaatti-basilikakastiketta M, G
Lapsille
- Naudanlihapullia & kermakastiketta L, G
- Ristikkoperunoita M, G
- Rakuunalla maustettuja kermaporkkanoita
Jälkiruoaksi
- Täytekakkua L, G
- Uunijäätelöä L, G
Katteet ovat kello 12 ja kello 14. Tee pöytävaraus puhelimitse Hotelli Kummun numeroon +358 50 339 5561 tai sähköpostitse osoitteesta [email protected].
Alle neljävuotiaat lapset syövät maksutta ruokailevan aikuisen seurassa.
Tervetuloa juhlistamaan ja muistamaan kaikkia isiä kanssamme!
su 8.11.2026 klo 12.00 - 16.00
16-32 €

Kukkopäivä
Café Kummun kukkopäivä on pian täällä!
Valmistamme tuoreena lanttu-lihakukkoja, sekä lihakukkoja omassa leipomossamme. Kukkoja valmistetaan rajoitettu määrä, joten varmista oma herkullinen kukkosi varaamalla ennakkoon.
Kukkojen hinta on 18 €/kpl.
Kukon voit varata paikan päällä Café kummussa tai Café Kummun numerosta 050 524 1421.
pe 20.11.2026
18 €